Photo by: yog_sothot

“Oletko siili vai kettu?” kuului Isaiah Berlinin esittämä kysymys kuuluisassa esseessään “The Hedgehog and the Fox”. Kysymys perustuu antiikin Kreikan vertaukseen ketun oveluudesta ja siilin yksinkertaisesta älykkyydestä. Jim Collins esittelee tutkimaansa teoriaa “Kettu tietää paljon, mutta siili tietää yhden suuren asian.” kirjassaan “Hyvästä paras“. Collinsin mukaan maapallolla riittää kettuja, mutta vain siilit voivat muuttua hyvästä parhaaksi.

Kettu on viekas, ketterä ja fiksu taistelija. Se on äkkiseltään selvä voittajaehdokas. Siili kun on vain syötävää etsivä harmiton taapertaja, mutta sillä on kuitenkin jotain, mikä ei petä. Lähes voittamaton taktiikka, jolla se suojautuu hyökkäyksiltä. Se vetäytyy kerälle piikkien sojottaessa ulos ja lävistäen päällekäyvän nahan. Yksinkertaista mutta erittäin toimivaa ja tehokasta.

Voiko optimisti olla siili?

Berlin sovelsi antiikin Kreikassa keksittyä jakoa ihmisiin. Hän perustelee kettujen ketteryyttä sillä, että heillä on aina monta rautaa tulessa ja toimivat maailmassa usealla tasolla. Ketut tekevät lujasti töitä, mutta eivät aina perusta tekojaan minkään yhtenäisen tavoitteen eteen.

Siilit taas yksinkertaistavat monimutkaiset asiat yhdeksi simppeliksi ajatukseksi, jonka mukaan toimivat. Se on perusperiaate, joka ohjaa kaikkea tekemistä.

Voiko siis optimisti ajatuksella “Kyllä kaikki aina järjestyy” olla täysverinen siili? Optimisti uskoo, että tapahtui mitä hyvänsä niin kaiken turvana on tämä perusperiaate.

Jim Collinsin mukaan siileillä on paras edellytys kivuta parhaaksi parhaiden joukkoon. Ovatko yhden-periaatteen-optimistit tämän aikakauden menestyjät?

Yksinkertaisuus ei ole heikkous

Collins kutsuu monimutkaisten asioiden yksinkertaistamista, siilimäisyyttä, siilikonseptiksi. Hänen mielestään hyvästä parhaaksi kehittyneiden yritysten johtajat ovat ainakin jossain määrin siilejä. Ketut, jotka eivät menestyneet yhtälailla, keskittivät huomionsa moniin eri asioihin ja toimivat epäjohdonmukaisesti. Siilit ovat keskittyneet yhteen vahvuuteensa, monistaneet sitä ja imeneet menestystä.

Yksinkertaistamisesta tulee minulle ainakin yksi esimerkki mieleen, jolla on jo ennestään menestynyttä tuotetta saatu vielä myydymmäksi. Hieman yli 2000-luvun keskivaiheen Applen iPod Nanolla pystyi tallentamaan videota ja valokuvia sekä katselemaan niitä. Vuosituhannen lopun versiosta ne oli heivattu pois iPodista parin muun ominaisuuden myötä ja jäljelle jäi mp3-soitin ja radio. Laitteen myynti kasvoi uudestaan, kun Apple tajusi ihmisten haluavan entistä yksinkertaisempaa.

Keskity, keskity, keskitys

Olen yläasteelta asti tiennyt olevani tyyppiä, joka ei malta odottaa yhden raudan jäähtymistä loppuun. Koko ajan pitää olla hehkumassa. Saako rautani kuitenkaan happea tarpeeksi? Pitäisikö välillä tietoisesti laittaa leka sivuun, vaikka useimmat raudat olisivat kuumimmillaan?

Käsitykseni yksinkertaisuudesta ja keskittämisen voimasta sai edelleen vahvistusta lukiessani Jim Collinsin kirjaa. Ainakin se yritysmaailmassa tuntuisi toimivan Applella, joka esimerkiksi valmistaa markkinoille vain yhtä puhelinta. Nokia on vihdoin ymmärtänyt hieman hiljentää julkaisutahtiaan puhelimien kanssa. Ainakin tähän asti Nokia on keskittynyt moneen toimialaan, mutta nyt siitä ei olekaan kuulunut juuri mitään. Ehkä he ovat sammuttaneet “turhia” rautojaan ja hiovat strategiaa yksinkertaisuuden kunniaksi.

En tiedä onko suomalaisissa sitten joitain hajauttamisgeenejä, kun yritykseni, lempilapseni, Poikkeaman visio on olla monialainen taitokonserni. Olemmeko tulevaisuudessa taitokonsernina liian kettuja menestyäkseen? Täytyisikö vision olla siilimpi, jotta menestys olisi taattua?

Emmehän halua tietenkään, että joku meitä yksinkertaisempi olisi meitä parempi. Ratkaisu siihen on olla itse yksinkertainen.