Palautetta naamarin takaa
Pelkäämme antaa palautetta ja olemme huonoja vastaanottamaan sitä. Haluan esitellä teille yhden keinon, miten palautteeseen liittyvää pelkoa voi saada pienemmäksi.
Pelkäämme antaa palautetta ja olemme huonoja vastaanottamaan sitä. Haluan esitellä teille yhden keinon, miten palautteeseen liittyvää pelkoa voi saada pienemmäksi.
Verkostoitumisen hyötyjä ei ymmärrä ennenkuin sitä kunnolla tekee.
Namibian nuorista yrittäjistä huokui asenne ja tavoitteellisuus eri tavalla kuin Suomessa.
Paperiliiton järjestämä "Eteenpäin!" seminaari oli ehkä suunnattu insinööriopiskelijoille, mutta toin mukanani sivullisen ajatuksia ja huomiota itselleni.
Me olemme vihdoin heränneet katsomaan totuutta silmiin ja myöntäneet, että 965 000 euron liikevaihto vuodessa vaatii meiltä tekoja.
”Ensin työ sitten huvi”. Olen kuullut tätä sanontaa pienestä pitäen – työ on jotain pakollista ja kamalaa. Selvitessään siitä, saa palkinnoksi jotain parempaa. Aika masentava ja surullinen lähtökohta viiteen päivään seitämästä viikossa. Onneksi on olemassa toinenkin vaihtoehto. Heikki Peltolan Jokaisella on juttunsa – se nostaa mistä syttyy kirja innostaa ja rohkaisee etsimään rakkautta työhön. Abraham Mashlow on sanonut : ”Mitä ihminen voi olla, sitä hänen on saatava olla. ” Ylitä omat ja muiden odotukset Walter Bagehotin sanoin: ”Suurin nautinto elämässä...
Tämä blogikirjoitus on tehty sinulle, joka tahdot kirjoittaa paremmin niin paperille kuin webbiinkin. Jaan sinulle ajatuksia, joita minulle nousi lukiessa Tom Lundbergin kirjaa Kirjoita, vaikuta, menesty! Lundberg antaa neuvoja lähinnä painetun sanan näkökulmasta, mutta suuri osa kirjoittamisen laista pätee webissä sellaisenaan. Missä tahansa kirjoitatkin pääasia on, että tiedät, kenelle kirjoitat. On täysin naiivia kuvitella, että voi herättää mielenkiintoa “vauvasta vaariin”. Alku joko herättää tai tappaa mielenkiinnon Jutun aloitus on tärkeä, koska siinä kohtaa lukija päättää jatkaako hän lukemista vai ei....